sunnuntai 1. toukokuuta 2016
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Kansalaisarvonta
Olen ehdoton kansalaispalkan puolestapuhuja. Tässä pitkin talvea olenkin hykerrellyt ja hihkunut siitä saakka kun ensimmäisen kerran tajusin, että Suomessa ihan oikeasti kaavaillaan jotain näin suurta uudistusta. No...talven mittaan kyllä on hymy hyytynyt moneen kertaan, koska en oikein enää tiedä, onko nämä kaavaillut sukuakaan sille alkuperäiselle perustulon idealle.
Mielipiteet tuo ainakin tuntuu jakavan. Tässä kerran ajattelinkin poiketa haistelemassa keskustelupalstojen kautta yleistä mielipideilmastoa. Ja pitihän se arvata! Siellähän tappelivat duunarit, ekonomistit ja sosiaalipummit täydessä ilmiriidassa. Asia oli unohtunut jo ajat sitten. Keskustelun pääargumentti oli kirjoittajien älykkyyden taso ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet. Että se siitä mielipiteestä.
Sen olen kuitenkin joutunut toteamaan, että perustulon kustannuskysymystä ei kyetä ratkaisemaan. Se tuntuu jakavan asiantuntijatkin kahteen leiriin. Ja koska sitä ei kukaan osaa laskea eikä kansan käyttäytymistä perustulohuumassa kukaan kykene varmuudella ennustamaan, joten varmaankin voin vetää tästä johtopäätöksen että lopulta on parempi olla ottamatta turhaa riskiä ja antaa jatkossakin köyhien kyykytellä ja kyykyttäjien kiikutella pennoset verottajan ulottumattomiin.
Meinaavat eräät, että kansalaiset alkaisivat sankoin joukoin työtävieroksuviksi elämäntapainkkareiksi, jos valtio jakaisi ilmaista rahaa. Parempi olisi vain pistää kaikki pakkotöihin ja pidentää työaikaa muutamalla tunnilla. Vaan kuinka helvetin kaukana todellisuudesta onkaan päättäjien käsityskyky. Joo... mikäs siinä... töihin vain. Puuttuu vain ne työpaikat. Ja työaikaa saa toki pidentää, jonka myötä meillä on vain entistä enemmän osa-aikatyöpaikkoja. Ja eiköhän jo tyhmempiä ole huomannut tässä vuosien varrella, että sellainen takuuvarma täysipäiväinen eläkevirka ei ihan jokaiselle lohkea. Ja sopeutumiseläkekin on tarjolla vain harvoille valituille. Työ on enemmän tai vähemmän sirpaleista: monta työpaikkaa, tunti sieltä, tunti täältä, viikon ennakoimaan pakonomainen ja niin edelleen.
Ne elämäntapaintiaanit kyllä ovat jo joukossamme. Intiaania tuskin hetkauttaas, jos systeemi vaatii pari paperia kuukaudessa. Mutta intiaania kyllä voisi houkuttaa se, että ties vaikka innostuisi veistämään nuolia ja valmistamaan kaaripyssyjä tarvitseville. Sitä voisi mennä niitä huoletta torille myymään ilman pelkoa siitä että kela perii tiipiin asumistuen korkojen kera takaisin, työttömyyskorvaus lakkautetaan selvitystyön ajaksi ja suhteutetaan hankittiin asioihin. Toimeentulotuki taas huomioikin käsityöläisten tulot täysimääräisenä. Käteen jää siis vain raportti ja työn ilo. Tokihan voisi intiaani reservaattiinsa yrityksen perustaa. Mikäpä siinä. Mutta niin hittituote ei kaaripyssyjä taida olla että se joka tolppaan hankittaisiin. Kertomaan sen jo kovapalkkaisen virkamiehen tekemä kannattavuuslaskelmakin, jonka perusteella yrityksen rahoitus evätään. Siitä huolimatta yrittäjyys on tie onneen, ainakin jos työvoimaviranomaisia kuuntelee. Vaan sitten kun tulee vaikeat ajat, kriisit ja yllätykset, eikä bisnes luista, saa kuulla monesta suusta "voi voi" ja "miks läksit". Näinpähän siis inkkari päättää istahtaa nuotiolla ja polttaa piipullisen .Kunhan muistaa olla tavoitettavissa ja täyttää hakemukset ajallaan.
Perustulon muotovaihtoehtoja pyöritellä nyt hanakasti. Yhtä kaikki, järjestelmä on kallis. Toki myös inhimillinen, mutta sitä ei lasketa. Kukaan ei kuitenkaan pysty todellisia vaikutuksia arvioimaan. Etenkin kun arvioinnin mittarina on pelkkä raha. Se rahaakin kyllä taatusti menisi sellaisenaan takaisin kiertoon. En usko että jäisi inkkarin mokkasiininvarteen. Hyvätuloiset rahan veisi verottaja ja pienituloisilta kauppias. Eikö siinä myös talousinformaatio saisi piristysruisketta.
Saattaisi olla, että suurimman ongelmaryhmän muodostaisivat tuhannet työttömät kelan ja sossun virkailijat. Kun paperin pyörittäminen ja päätösten puppugenerointi loppuisi, ei työtä tietenkään enää riittäisi kaikille. Mutta ehkäpä heistä suuri osa alkaisi yrittäjiksi.
No ja sitten tämä viimeinen: otetaan kansasta 10000 kansalaisen otos ja maksetaan heille kansalaispalkkaa kokeilujakson ajan. Vain suomalainen voi keksiä tuollaisen idean. Otos on pieni ja hyvällä arpaonnella se kymmenen tuhatta sisältää Sipilät ja Stubit ja joukon nokkamiehiä ja -naisia yhteiskunnan eri portailla. Vähän niin kuin Juice Leskisen kappaleessa Ajan henki, jossa kansalaiset asetettiin lottopalloiksi, joilla arvottiin aina lauantaisin lobotomialeikkaukset ja kuoliaaksinuijinta. Tällöin tosin tilanahtauden vuoksi oli arvonnan ulkopuolelle jätetty nuo edellä mainitut nokkamiehet. Olisiko tässä sitten toisin päin.
Sellaista tällä kertaa. katsellaan... mihin hallitus meidät vie...
Hyvää yötä...Nukkukaa hyvin...
Mielipiteet tuo ainakin tuntuu jakavan. Tässä kerran ajattelinkin poiketa haistelemassa keskustelupalstojen kautta yleistä mielipideilmastoa. Ja pitihän se arvata! Siellähän tappelivat duunarit, ekonomistit ja sosiaalipummit täydessä ilmiriidassa. Asia oli unohtunut jo ajat sitten. Keskustelun pääargumentti oli kirjoittajien älykkyyden taso ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet. Että se siitä mielipiteestä.
Sen olen kuitenkin joutunut toteamaan, että perustulon kustannuskysymystä ei kyetä ratkaisemaan. Se tuntuu jakavan asiantuntijatkin kahteen leiriin. Ja koska sitä ei kukaan osaa laskea eikä kansan käyttäytymistä perustulohuumassa kukaan kykene varmuudella ennustamaan, joten varmaankin voin vetää tästä johtopäätöksen että lopulta on parempi olla ottamatta turhaa riskiä ja antaa jatkossakin köyhien kyykytellä ja kyykyttäjien kiikutella pennoset verottajan ulottumattomiin.
Meinaavat eräät, että kansalaiset alkaisivat sankoin joukoin työtävieroksuviksi elämäntapainkkareiksi, jos valtio jakaisi ilmaista rahaa. Parempi olisi vain pistää kaikki pakkotöihin ja pidentää työaikaa muutamalla tunnilla. Vaan kuinka helvetin kaukana todellisuudesta onkaan päättäjien käsityskyky. Joo... mikäs siinä... töihin vain. Puuttuu vain ne työpaikat. Ja työaikaa saa toki pidentää, jonka myötä meillä on vain entistä enemmän osa-aikatyöpaikkoja. Ja eiköhän jo tyhmempiä ole huomannut tässä vuosien varrella, että sellainen takuuvarma täysipäiväinen eläkevirka ei ihan jokaiselle lohkea. Ja sopeutumiseläkekin on tarjolla vain harvoille valituille. Työ on enemmän tai vähemmän sirpaleista: monta työpaikkaa, tunti sieltä, tunti täältä, viikon ennakoimaan pakonomainen ja niin edelleen.
Ne elämäntapaintiaanit kyllä ovat jo joukossamme. Intiaania tuskin hetkauttaas, jos systeemi vaatii pari paperia kuukaudessa. Mutta intiaania kyllä voisi houkuttaa se, että ties vaikka innostuisi veistämään nuolia ja valmistamaan kaaripyssyjä tarvitseville. Sitä voisi mennä niitä huoletta torille myymään ilman pelkoa siitä että kela perii tiipiin asumistuen korkojen kera takaisin, työttömyyskorvaus lakkautetaan selvitystyön ajaksi ja suhteutetaan hankittiin asioihin. Toimeentulotuki taas huomioikin käsityöläisten tulot täysimääräisenä. Käteen jää siis vain raportti ja työn ilo. Tokihan voisi intiaani reservaattiinsa yrityksen perustaa. Mikäpä siinä. Mutta niin hittituote ei kaaripyssyjä taida olla että se joka tolppaan hankittaisiin. Kertomaan sen jo kovapalkkaisen virkamiehen tekemä kannattavuuslaskelmakin, jonka perusteella yrityksen rahoitus evätään. Siitä huolimatta yrittäjyys on tie onneen, ainakin jos työvoimaviranomaisia kuuntelee. Vaan sitten kun tulee vaikeat ajat, kriisit ja yllätykset, eikä bisnes luista, saa kuulla monesta suusta "voi voi" ja "miks läksit". Näinpähän siis inkkari päättää istahtaa nuotiolla ja polttaa piipullisen .Kunhan muistaa olla tavoitettavissa ja täyttää hakemukset ajallaan.
Perustulon muotovaihtoehtoja pyöritellä nyt hanakasti. Yhtä kaikki, järjestelmä on kallis. Toki myös inhimillinen, mutta sitä ei lasketa. Kukaan ei kuitenkaan pysty todellisia vaikutuksia arvioimaan. Etenkin kun arvioinnin mittarina on pelkkä raha. Se rahaakin kyllä taatusti menisi sellaisenaan takaisin kiertoon. En usko että jäisi inkkarin mokkasiininvarteen. Hyvätuloiset rahan veisi verottaja ja pienituloisilta kauppias. Eikö siinä myös talousinformaatio saisi piristysruisketta.
Saattaisi olla, että suurimman ongelmaryhmän muodostaisivat tuhannet työttömät kelan ja sossun virkailijat. Kun paperin pyörittäminen ja päätösten puppugenerointi loppuisi, ei työtä tietenkään enää riittäisi kaikille. Mutta ehkäpä heistä suuri osa alkaisi yrittäjiksi.
No ja sitten tämä viimeinen: otetaan kansasta 10000 kansalaisen otos ja maksetaan heille kansalaispalkkaa kokeilujakson ajan. Vain suomalainen voi keksiä tuollaisen idean. Otos on pieni ja hyvällä arpaonnella se kymmenen tuhatta sisältää Sipilät ja Stubit ja joukon nokkamiehiä ja -naisia yhteiskunnan eri portailla. Vähän niin kuin Juice Leskisen kappaleessa Ajan henki, jossa kansalaiset asetettiin lottopalloiksi, joilla arvottiin aina lauantaisin lobotomialeikkaukset ja kuoliaaksinuijinta. Tällöin tosin tilanahtauden vuoksi oli arvonnan ulkopuolelle jätetty nuo edellä mainitut nokkamiehet. Olisiko tässä sitten toisin päin.
Sellaista tällä kertaa. katsellaan... mihin hallitus meidät vie...
Hyvää yötä...Nukkukaa hyvin...
-- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ukko.fi -kevytyrittäjäksi: Laskuta ilman omaa yritystä. Katso tästä miksi ja miten >
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Matkalla multiin
Moi te kaikki kuolleet ja kuolleiden omaiset!
Ihmisiä kuolee joka päivä. Tänään. Huomenna. Viikonloppuna, ensi viikolla. Juhannuksena ja jouluna. Niin se vain menee. Se on yksi niitä harvoja maailman luonnollisimpia asioita.
Kun Facebookissa kuolee tutuntutunäiti, kaverit rientävät sankoin joukoin ottamaan osaa suruhymiöin jatkaa koristelluin korulausein. No joo. Ei toki...onhan se kaunis ele. Facebookissa on helppo osoittaa suruvalittelut ja onnitella syntymäpäivänä tai kihlautumisesta noin ohimennen ja helposti. Että sillähän se on sitten hoidettu.
Mitä osanotto oikeastaan tarkoittaa? Eikö se ole lupaus ottaa osansa surusta kannettavakseen? Oletan. No... paljonko suru painaa harteillasi silloin kun olet tuon kevyen lausahduksesi kirjoittanut.
EI! Sinä ET VOI ottaa surusta osaa pois! Voit toki uhrata ajatuksen ja ottaa sitä kautta surua kantaaksesi, mutta se johtaa vain surun lisääntymiseen. Surija on surunsa kanssa yksin. Osanotto ei sitä vähennä. Varmaan tämä on toki varsin yksilöllinen kokemus, mutta näin omana vihjeenäni kerron, että sitten jos minä joskus olen tuossa tilanteessa, ÄLÄ TULE ottamaan osaa. Jos haluat huomioda minut vain Facebookissa, riittää että tykkäät. No joo... voimien toivottaminen on ihan ok, se sisältää edes vähän jotain lämmintä viestiä, mutta älä kirjoita mitäänsanomattoimia lauseita. Tosin jos kaikki nyt sitten alkavat tämän tekstini kirvoittamana vain voimia toivottamaan, niin kokee sekin ennen pitkää inflaation. Siitä tulee tyhjä sana.
Jos välttämättä haluat jotain kirjoittaa, keksi mieluummin jotain persoonallista.
Joskus kaukana menneisyydessä, vuosikausia ennen netin tuloa jokapäiväiseen huomasin omassa lähipiirissäni ilmiön, joka sai minut aika hämillisiin fiiliksiin. Ystäväni perhettä kohtasi yllättävä, jopa brutaali tragedia, jonka seurauksenq perheenjäseniä kuoli. Tällä ystävälleni oli laaja ystäväpiiri. Minulle oli ilman muuta selvää että olen tukena siinä missä vain voin auttaa. Käymään en heti voinut mennä ja soittaminen vaati rohkeuden keräämistä. Se oli vaikeaa minullekin. Se kuolema kun oli yllättävä ja täysin vastoin kaikkea oikeaa järjestystä. Soitin vasta parin päiväniin jälkeen uutisesta kuultuani. Hämmästyin, hämmennyin, tyrmistyin, jopa kiukustuin kun kuulin ettei kukaan muukaan ollut sitä vielä tehnyt. Vielä enemmän tyrmistyin kun kuulin että kukaan ei tehnyt sitä myöhemminkään. Elämä jatkui hautajaisten jälkeen. Ystäväni palasi taas sosiaalisiin piireihin. Asiasta ei puhuttu. Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
No joo...siinä se ei enää olisi vaatinut paljoa. Osanottokin olisi riittänyt. Läsnäolo. Tai halaus. Taputus olalle. Shokkivaiheessa ja sen jälkeisinä päivinä varmasti parasta olisi perinteinen yhteisöjen tapa. Konkreettinen apu. Aina voi tarjota apua, sillä arjen on pyörittävä surun keskelläkin.
Aina kun joku nuori kuolee, joku kirjoittaa viestiketjuun lausahduksesi "ei me täältä missään järjestyksessä lähdetä".
Ei lähdetä ei. Vaan jään toisinaan miettimään, millaista tämä elämä olisi jos järjestys olisikin tiedossa. Jos sunnuntaihesarin risti-ilmoitusten vieressä olisi parin aukeaman nimilista otsikolla Viikon lähtijät. Tai jos aina uudenvuodenpäivänä nettiin ilmestyisi lista vuoden lähtijöistä. Sitä luettaisiin niin että palvelimet kaatuisivat ja iltalehdet saisivat vuodelle valmiiksi monta lööppiä.
Millainenköhän maailma olisi? Alkaisivatko ihmiset käyttäytymään eri tavalla? Tulisiko meistä välinpitämättömiä, joila olisi vain tarve ottaa loppuelämästä irti niin paljon kuin mahdollista. Entäs luovat ihmiset? Tulisiko heille valtava tarve saattaa kaikki keskeneräiset työnsä loppuun ja viimein tuulettaa keskeneräisen töidensä keskelle.
No... Onneksi tätä tietoa ei ainakaan vielä ole. Ehkäpä minusta ehtii jo aika jättää niin, että minun ei tarvitse nähdä sitä aikaa.
Ihmisiä kuolee joka päivä. Tänään. Huomenna. Viikonloppuna, ensi viikolla. Juhannuksena ja jouluna. Niin se vain menee. Se on yksi niitä harvoja maailman luonnollisimpia asioita.
Kun Facebookissa kuolee tutuntutunäiti, kaverit rientävät sankoin joukoin ottamaan osaa suruhymiöin jatkaa koristelluin korulausein. No joo. Ei toki...onhan se kaunis ele. Facebookissa on helppo osoittaa suruvalittelut ja onnitella syntymäpäivänä tai kihlautumisesta noin ohimennen ja helposti. Että sillähän se on sitten hoidettu.
Mitä osanotto oikeastaan tarkoittaa? Eikö se ole lupaus ottaa osansa surusta kannettavakseen? Oletan. No... paljonko suru painaa harteillasi silloin kun olet tuon kevyen lausahduksesi kirjoittanut.
EI! Sinä ET VOI ottaa surusta osaa pois! Voit toki uhrata ajatuksen ja ottaa sitä kautta surua kantaaksesi, mutta se johtaa vain surun lisääntymiseen. Surija on surunsa kanssa yksin. Osanotto ei sitä vähennä. Varmaan tämä on toki varsin yksilöllinen kokemus, mutta näin omana vihjeenäni kerron, että sitten jos minä joskus olen tuossa tilanteessa, ÄLÄ TULE ottamaan osaa. Jos haluat huomioda minut vain Facebookissa, riittää että tykkäät. No joo... voimien toivottaminen on ihan ok, se sisältää edes vähän jotain lämmintä viestiä, mutta älä kirjoita mitäänsanomattoimia lauseita. Tosin jos kaikki nyt sitten alkavat tämän tekstini kirvoittamana vain voimia toivottamaan, niin kokee sekin ennen pitkää inflaation. Siitä tulee tyhjä sana.
Jos välttämättä haluat jotain kirjoittaa, keksi mieluummin jotain persoonallista.
Joskus kaukana menneisyydessä, vuosikausia ennen netin tuloa jokapäiväiseen huomasin omassa lähipiirissäni ilmiön, joka sai minut aika hämillisiin fiiliksiin. Ystäväni perhettä kohtasi yllättävä, jopa brutaali tragedia, jonka seurauksenq perheenjäseniä kuoli. Tällä ystävälleni oli laaja ystäväpiiri. Minulle oli ilman muuta selvää että olen tukena siinä missä vain voin auttaa. Käymään en heti voinut mennä ja soittaminen vaati rohkeuden keräämistä. Se oli vaikeaa minullekin. Se kuolema kun oli yllättävä ja täysin vastoin kaikkea oikeaa järjestystä. Soitin vasta parin päiväniin jälkeen uutisesta kuultuani. Hämmästyin, hämmennyin, tyrmistyin, jopa kiukustuin kun kuulin ettei kukaan muukaan ollut sitä vielä tehnyt. Vielä enemmän tyrmistyin kun kuulin että kukaan ei tehnyt sitä myöhemminkään. Elämä jatkui hautajaisten jälkeen. Ystäväni palasi taas sosiaalisiin piireihin. Asiasta ei puhuttu. Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
No joo...siinä se ei enää olisi vaatinut paljoa. Osanottokin olisi riittänyt. Läsnäolo. Tai halaus. Taputus olalle. Shokkivaiheessa ja sen jälkeisinä päivinä varmasti parasta olisi perinteinen yhteisöjen tapa. Konkreettinen apu. Aina voi tarjota apua, sillä arjen on pyörittävä surun keskelläkin.
Aina kun joku nuori kuolee, joku kirjoittaa viestiketjuun lausahduksesi "ei me täältä missään järjestyksessä lähdetä".
Ei lähdetä ei. Vaan jään toisinaan miettimään, millaista tämä elämä olisi jos järjestys olisikin tiedossa. Jos sunnuntaihesarin risti-ilmoitusten vieressä olisi parin aukeaman nimilista otsikolla Viikon lähtijät. Tai jos aina uudenvuodenpäivänä nettiin ilmestyisi lista vuoden lähtijöistä. Sitä luettaisiin niin että palvelimet kaatuisivat ja iltalehdet saisivat vuodelle valmiiksi monta lööppiä.
Millainenköhän maailma olisi? Alkaisivatko ihmiset käyttäytymään eri tavalla? Tulisiko meistä välinpitämättömiä, joila olisi vain tarve ottaa loppuelämästä irti niin paljon kuin mahdollista. Entäs luovat ihmiset? Tulisiko heille valtava tarve saattaa kaikki keskeneräiset työnsä loppuun ja viimein tuulettaa keskeneräisen töidensä keskelle.
No... Onneksi tätä tietoa ei ainakaan vielä ole. Ehkäpä minusta ehtii jo aika jättää niin, että minun ei tarvitse nähdä sitä aikaa.
-- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ukko.fi -kevytyrittäjäksi: Laskuta ilman omaa yritystä. Katso tästä miksi ja miten >
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Ylösnousemus
Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille tasapuolisesti ikään, kokoon, väriin, rotuun, seksuaalisesta suuntautumisen tai uskonnolliseen vakaumukseen katsomalia!
Joku on saattanut huomata että tämä blogi on ollut vaiti yli vuoden. Siihen on syynsä, joita en nyt ajatellut tähän kohtaan vielä avata, mutta ehkä voin hieman raottaa verhoa: Tämä blogiahan avattiin vuonna 2014 nimellä Kustannustoimittajan blogikirja. Kirjoitin tätä kustannustoimittajan näkökulmasta työskennellessäni omistamassani RADIUMkirjat- kustantamossa. Blogin matka loppui kuitenkin lyhyeen, kun RADIUM on kuopattiin. Vain blogi jäi. Se on ollut puolikuolleena pitkään, mutta suljettua en sitä ole saanut. Ja nyt tulikin yllättävä kirkastus. Mietin että ehkä sitä vielä voisi koittaa kustannustoimittajan kahleista irtautuneena.
No... silloin aikoinaan kun perustin kustantamon, kompastuin taas kerran perisyntiini. Sen kokemuksen olen saanut tut jo monta kertaa, mutta oppi ei päähän näy tarttuvan tällaisissa asioissa. No, syntini olisi ehkä jolle kullekin toiselle toiveiden täyttymys. Minulle ei. Syntini siis on tehdä harrastuksesta työ. Se vain ei sovi luonteelleni. Pian nimittäin huomasin viettävän kaiken aikaa punakynä ja toisen kirjailijan käsikirjoitus kädessäni. No mitäs...mukavaan sekin on kun tavoite on kirkas, mutta omalle kirjoittamiseen ei jäänyt tilaa. Vaikka yritykoen perustamisen pohtimaan oli juurikin oman kirjoittamisen tuoma polte. Jospa tästä blogista tulisi se joka pitäisi henkilökohtaisen Paloniemi kurissa.
No, tässä sitä ollaan. Edessä tyhjä taulu ja sisällöstä ei aavistustakaan. Palaan siihen kun tiedän enemmän.
Ajattelin tehdä avauksen näin pääsiäisenä. Nythän eletään pääsiäisen aikaa ja mikäs paremmin sopisi yli vuoden puolikuolleena maanneen blogin ylösnousemukselle.
Joku on saattanut huomata että tämä blogi on ollut vaiti yli vuoden. Siihen on syynsä, joita en nyt ajatellut tähän kohtaan vielä avata, mutta ehkä voin hieman raottaa verhoa: Tämä blogiahan avattiin vuonna 2014 nimellä Kustannustoimittajan blogikirja. Kirjoitin tätä kustannustoimittajan näkökulmasta työskennellessäni omistamassani RADIUMkirjat- kustantamossa. Blogin matka loppui kuitenkin lyhyeen, kun RADIUM on kuopattiin. Vain blogi jäi. Se on ollut puolikuolleena pitkään, mutta suljettua en sitä ole saanut. Ja nyt tulikin yllättävä kirkastus. Mietin että ehkä sitä vielä voisi koittaa kustannustoimittajan kahleista irtautuneena.
No... silloin aikoinaan kun perustin kustantamon, kompastuin taas kerran perisyntiini. Sen kokemuksen olen saanut tut jo monta kertaa, mutta oppi ei päähän näy tarttuvan tällaisissa asioissa. No, syntini olisi ehkä jolle kullekin toiselle toiveiden täyttymys. Minulle ei. Syntini siis on tehdä harrastuksesta työ. Se vain ei sovi luonteelleni. Pian nimittäin huomasin viettävän kaiken aikaa punakynä ja toisen kirjailijan käsikirjoitus kädessäni. No mitäs...mukavaan sekin on kun tavoite on kirkas, mutta omalle kirjoittamiseen ei jäänyt tilaa. Vaikka yritykoen perustamisen pohtimaan oli juurikin oman kirjoittamisen tuoma polte. Jospa tästä blogista tulisi se joka pitäisi henkilökohtaisen Paloniemi kurissa.
No, tässä sitä ollaan. Edessä tyhjä taulu ja sisällöstä ei aavistustakaan. Palaan siihen kun tiedän enemmän.
Ajattelin tehdä avauksen näin pääsiäisenä. Nythän eletään pääsiäisen aikaa ja mikäs paremmin sopisi yli vuoden puolikuolleena maanneen blogin ylösnousemukselle.
-- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ukko.fi -kevytyrittäjäksi: Laskuta ilman omaa yritystä. Katso tästä miksi ja miten >
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)